Lyhyet, noin seitsemän minuutin dokumentit nostattavat vaihtelevia reaktioita. Välillä yleisö remahtaa nauruun, välillä koskettava tarina vetää hiljaiseksi.
Mikael Häkkilän Ilimasta rahhaa! kuuluu ensimmäiseen kastiin. Dokumentti kertoo parikymppisestä pojasta, joka rahoittaa elämänsä pikavipeillä. Koska elämään kuuluvat tuhansien eurojen velat, nettipokerin pelaaminen ja 23 tunnin ryyppyputket, kuuntelija ei oikein tiedä, mitä mieltä elämäntyylistä olisi.
Dokumenttina työ on kuitenkin kiinnostava kaikessa uskomattomuudessaan.
Anni Rapion Myrskylinnut herättää ihastusta tunnelman vaikuttavuuden takia. Aikuisen naisen muistelo lapsuuden vaikuttavimmasta televisiokokemuksesta yllättää. Aiheena tv-ohjelman nostalginen muisteleminen ei yleisön mielestä aivan riitä. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän tilannemuistikuvia sarjan seikkaperäisten tapahtumakuvioiden selostusten sijaan.
Koskettava oli Anniina Mustalahden Eskimo. Nuoren tytön selviytymistarina vaikeasta sairaudesta sai kiitosta kunnioittavasta otteestaan. Dokumentin rakenne oli hyvin rytmitetty, ja vaikka siinä nähtiin yleisön kommenttien mukaan myös kliseisyyttä, aitous korvasi tätä.
Lauri Tuohimaan ja Esa Viippolan Boby oli sarjan vaikein pala. Se alkaa lauseella ”Boby on iso musta mies”.
Dokumentin tarkoitus lienee kertoa maahanmuuttajan hyvästä sopeutumisesta työyhteisöön, mutta lopputulos oli hieman päinvastainen. Boby, Afrikasta kotoisin oleva maahanmuuttaja esineellistyy työkavereidensa kommenteissa. Yleisöstä tullut kommentti siitä, kuinka kuulijalle tulee aluksi mielikuva siitä, että puhutaan koirasta tai laivasta, valaisee dokumentin asennetta.
Teoksen suurimmaksi ansioksi nostetaan aktiivinen kysymysten herättäminen katsojassa. Onko suomalainen asenne maahanmuuttajia kohtaan todellakin niin esineellistävä ja etäinen kuin dokumentti antaa ymmärtää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti