Radiofestivaali jälleen Tampereella!

Radiofestivaali 2010 järjestetään Tampereella 15.-17.4.2010. Yhdennentoista kerran järjestettävä tapahtuma kerää yhteen alan arvostetuimmat oppilaitokset, nykyiset ja tulevat radiotähdet sekä Yleisradion ja kaupallisten kanavien ammattilaiset.

16.4.2010

Yleisön into ei laantunut

Yleisö oli vielä iltapäivälläkin lähes yhtä runsaslukuinen kuin aamulla, vaikka takana oli jo viiden tunnin kuuntelu.

Ainaisen visuaalisen katsomisen sijaan radiodokumenttien kuunteleminen on rauhoittavaa, ja vanhan ajan kuunnelmatunnelmaan pääseminen on kiehtovaa. Koska visuaalisuus ja kuva puuttuvat, omalle mielikuvitukselle jää paljon enemmän tilaa. On kiehtovaa, mitä kaikkea ihmisen äänestä voi tulkita.

Kun dokumentti kertoo ulkonäön muuttumisesta sairauden seurauksena tai muistelee tuttua televisio-ohjelmaa, päästään radion kiehtovuuden ytimeen. Miltäköhän tuokin ihminen näyttää? Missä maisemassa hän liikkuu?

Muutaman dokumentin välein pidettiin tauko, jonka aikana yleisö ja tuomaristo keskustelivat töistä ja vertailivat näkökulmia. Keskustelu oli innostunutta ja palaute loistavan monipuolista. Sitä olisi kuunnellut mielellään pidempäänkin.

Tunnelmien luomista kiiteltiin yleisesti niin tuomariston kuin yleisönkin puolelta. Aiheet olivat monipuolisia ja äänimaailman, musiikin ja puheen yhdistelyt osittain hyvinkin oivaltavia. Kritiikkiä herätti joidenkin dokumenttien yksiäänisyys, sillä vaikuttava dokumentti on useamman äänen tulos.

Kokonaisuutena dokumentit olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Kunnioitus dokumentin päähenkilöä kohtaan kuului, ja kerrotut tarinat pitivät kuulijan kiinni otteessaan pääsääntöisesti loppuun saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti