Radiofestivaali jälleen Tampereella!

Radiofestivaali 2010 järjestetään Tampereella 15.-17.4.2010. Yhdennentoista kerran järjestettävä tapahtuma kerää yhteen alan arvostetuimmat oppilaitokset, nykyiset ja tulevat radiotähdet sekä Yleisradion ja kaupallisten kanavien ammattilaiset.

13.4.2010

"Radio on yhden aistin väline"

Kuinka moni tavallinen kuuntelija tietää radion avatessaan, että Suomessa koko maassa kuuluvia radiolähetyksiä on lähetetty 82 vuotta? Tai että ensimmäinen valtakunnallinen kaupallinen radio aloitti lähetyksensä keväällä 13 vuotta sitten? Tai että maamme vanhimmatkin yksityiset radiot ovat vain 25-vuotiaita?

Vauhtiin päästyään suomalainen radiotoiminta on ottanut valtavia harppauksia. Vuosituhannen vaihteessa aloitti Suomen ensimmäinen digitaaliradio, eikä kestänyt kauan, että nettiradion juontaminen kävi mahdolliseksi kenelle tahansa.

Multimedialla on nykyään merkittävä rooli radiokanavien toiminnassa. YleX Viikonlopun tuottajan Noora Santavuoren mukaan radio on kokenut valtavan muutoksen pelkästään viimeisten viiden vuoden aikana. Esimerkiksi YleX:n toimintaan kuuluvat tänään studiosta reaaliaikaista kuvaa lähettävä live-kamera ja monet blogit.

– Radio on kasvanut ulos FM:stä ja laajentunut multimediaan. Mukaan on tullut nettipreesens sekä interaktiivisuus, hän kuvailee nykytilannetta.

Noora Santavuori on sitä mieltä, että kuulijoille on tärkeää saada mahdollisuus osallistua lähetyksessä käytävään keskusteluun ja kommunikoida juontajien kanssa. Vuorovaikutuksen merkitys on korostunut entisestään sosiaalisen median myötä. YleX:kin on aktiivinen muun muassa Facebookissa.

Ennen kaikkea radio on Santavuoresta yhä yhden aistin väline, jonka viehätys perustuu kuulijan itse tekemiin tulkintoihin. Live-kamerakaan ei ole välttämättömyys, vaan pelkkä lisäelementti. Santavuori uskoo, että radio säilyttää paikkansa ihmisten sydämissä, vaikka tulevaisuudessa radion tekeminen kytkeytyisi entistä tiiviimmin multimediaan.

– Uskon, että monimediallisuus näyttää tulevaisuudelle suuntaa ja sinne päin mennään, mutta tällä hetkellä ei voi kuin jännityksellä odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Noora Santavuori tuomaroi Radiofestivaalien juontajakisaa perjantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti