Radiofestivaali jälleen Tampereella!

Radiofestivaali 2010 järjestetään Tampereella 15.-17.4.2010. Yhdennentoista kerran järjestettävä tapahtuma kerää yhteen alan arvostetuimmat oppilaitokset, nykyiset ja tulevat radiotähdet sekä Yleisradion ja kaupallisten kanavien ammattilaiset.

14.4.2010

Kuunnelma on radion kuuloinen

– Radiofestivaalien kuunnelmat ovat tekijöidensä ensimmäisiä tai toisia kuunnelmia, joten kuulokulma niihin voisi olla se, miten ne poikkeavat aiemmin tehdystä, opastaa Radioteatterin tuottaja Juha-Pekka Hotinen Radiofestivaalien seuraajia.

Hotinen kehottaa pohtimaan yleisesti myös sitä, millaiset aiheet uusia tekijöitä juuri tällä hetkellä kiinnostavat.

Kaikki muu onkin yksittäisen teoksen arviontia, ja sitä tai tittelistä kilpailemista Hotinen ei näe Radiofestivaalien tärkeimpänä tehtävänä.

– Festivaalit ovat tärkeä tapahtumana. Alalle tulevat, uudet ihmiset saavat tuoda esille omia töitään ja kuulla niistä palautetta. Tapahtumassa tavataan muita alan ihmisiä. Yhteisöllisyys ja keskusteluyhteys syntyvät livenä, hän kuvaa.

Vaikka Hotinen ei Radiofestivaaleille osallistukaan, on tapahtumalla merkitystä hänenkin työssään.

– Töitten niputtaminen on katselmus tai kavalkadi, kun etsitään tekijöitä kuunnelmien takana. Yleensäkin kun meille Radioteatteriin lähetetään tekijöiden ensimmäisiä kuunnelmia, kiinnitämme huomiota tekijään.

Vaikka debyytti ei olisi mestariteos, tuottajan voi Hotisen mukaan vakuuttaa innostuneisuudellaan. Näille innostuneille ja lahjakkaille tekijöille pyritään sitten tarjoamaan resursseja itsensä ja kuunnelman kehittämiseen.

Kehitys tähtää kuunnelmaan, jonka aihe on kiinnostava. Hotinen kertoo, että kaikilla kuunnelmilla on ideaalikuuntelijajoukkonsa, joka tulee tavoittaa aiheen kautta. Lisäksi hän korostaa sitä, että onnistunut kuunnelma ottaa välineestä, eli radiosta, kaiken irti.

– Monipuolinen toteutustapa on tärkeä. Lopputuloksen tulee olla sekä ilmaisullisesti että auditiivisesti rikas.

Monipuolisuutta ja ilmaisun rikkautta voi arvioida lauantaiaamuna Finlaysonilla, kun ääneen pääsee Radiofestivaalien kuunnelmasarja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti