Kommentti: Hallikaupalla luovaa tuotosta

Vanhojen audiovisuaalisten arkistojen tiiraileminen on taitolaji. Yleisradiolla on osa, Kansallisella audiovisuaalisella arkistolla osa ja Suomen kansalliskirjastolla osa. Osa on digitoitu, osa ei. Osa on ohjelmavirtaa, osa originaalimateriaalia.

KAVAn radio- ja tv-arkiston, eli RTVA:n purkitukset kattavat sataprosenttisesti yksitoista tv-kanavaa ja viisi radiokanavaa. Kanavat on valittu niiden suosion mukaan. Lisäksi kymmeneltä muulta kanavalta otetaan talteen puolet ohjelmavirrasta. Arkistoa kertyy hurjaa vauhtia.

Suomalainen radiotarjontahan ei pääty siihen, mitä RTVA tallentaa. Jos internet-radiomateriaaleja halajaa, on suunnattava Suomen kansalliskirjaston pakeille. Lisää hyllymetrejä kahlattavaksi.

Ennen vuotta 2009 tehtyjä ohjelmia ei löydä RTVA:n arkistoista. Ne ovat eri tallennemuodoissa eri arkistoissa ja eri paikoissa. Toistoa voi yrittää, jos löytää vempaimen sitä varten.

Sen Suomen ainoan kahden tuuman filmille tarkoitetun nauhurin käyttäminen ei ole helppoa, joten ei voi olla digitoiminenkaan. Ja vaikka se olisi helppoa, niin halvaksi se ei ainakaan tule.

Materiaalin määrän käsittäminen siirtyy avaruudelliseksi jo siinä vaiheessa, kun saa tietää yksistään Mikko ”Peltsi” Peltolan (kuvassa) istuneen radioeetterissä 8000 tuntia ja RTVA:lta löytyvän noin 80 hyllymetriä Radio Cityn vanhoja, täysin digitoimattomia lähetyksiä.

Nyt olen viettänyt Radiofestivaalin torstain starttipäivän pohtien tätä kaikkea tallentamista ja toistamista.

En halua vaivata päätäni tällä aiheella enää enempää. Nauhoja, kovalevyjä, filmejä, c-kasetteja, cd-levyjä ja savikiekkoja on liikaa! Nostan hattua ja pidän peukkuja niille, jotka käsittelevät tuota kaikkea materiaalia tai etsivät tarvitsemaansa.

Kuva: Klaus Elfving